Mitä tekee tunnollinen työntekijä? Koska arkena on niin kiire, ettei ehdi mitään, hän sekä riitelee että sairastaa viikonloppuna. Meillä oli kaiketi ihan ookoo viikonloppu lukuunottamatta sitä, että koko viikon jatkunut huonotuuleni ei hellittänyt ja päätä särki koko ajan. Väsymystä oli ilmassa myös tois puol jokke...

No, lauanataina oltiin oma koti ja oma piha ja oma mökki -messuilla. Siellä oli mukavaa, tiuhti veteli metrinamia rattaissa ja me valkkailtiin kesäksi ulkokaulusteita. Maskussa on hyvät, enää pitäisi ehtiä sinne. Eilen oltiin teatterissa katsomassa Kani untuvakerä, Tingeliä ei pelottanut edes kettu. Hauskaa yksityiskohtana pitää kertoa, että Kettu Repolainen kääntyi hänen puheessaan KEPULAISEKSI. Tiuhti on yhteiskunnallisesti valveutunut kansalainen. Tiuhti oli ihmeissään eilen, kun aluks aamulla etittiin Munaukon piilottamia suklaamunusia vihjeiden perusteella ja sitten alkoi soimaan ovikello ja eikun noitia toistensa perään. Käytiin itse virpomassa vain Rakuunantiellä. Sitten käytiin pääsiäismyyjäisissä Pockrovan luostarissa Jorvaksessa. Siellä oli ihana tunnelma ja monen metrin korkuisena Maria Konevitsalaisen ikoni, mulla on samanalainen kotona, joskin hiukan vaatimattomammassa koossa. Olen tilannut sen Valamosta. Lopuksi käytiin vielä koululla kirpparilla, jossa törmättiin Hennaan ja Eijaan.

Illalla oli mielenkiintoinen keskustelu uskonnosta. Jäi päähän jylläämään yöksikin. Sen sijaan hyvässä hengessä aloittamani keskustelu tulevaisuuden suunnasta loppui mieheni kommentiin: Mees ny kattoon sitä telkkaria. Aha! Mökötin vähintäänkin kymmenen minuuttia.

Ah, vihdoin oikeus! Keke Armstrong tippui Tanssikisasta. Ihanaa, että Elstelä on vielä mukana. Valssi oli hieno hieno hieno!

Näkymisiin.